Faktoja, faktantarkastuksia ja niiden tulkintoja - Puhuiko Groucho Marx totta todellisudesta?

Sunnuntai 10.1.2021 klo 10.12


Goruchon_viikonalku_pikkunetti.jpg

Uskon, että saamme vielä pitkään seurata  Donald Trumpia koskevaa uutisvirtaa eri medioista. Hän on kaikessa ristiriitaisuudessaan aivan liian herkullinen hahmo hukattavaksi verkkokalvoiltamme.

Jos Make America Great Again -Donaldia on jostakin kiittäminen, niin yksi syistä voisi olla faktantarkastus-sanan pesiytyminen median paperille painetuille, ja netin sähköisille palstoille. Tiedättehän nämä jutut, joissa toimittaja/toimittajat yrittävät analysoida eri lähteitä käyttäen, puhuiko poliitikko tai joku muu henkilö totta.

Ainakin se noista faktantarkastusjutuista selviää, kuinka limainen liero totuus lopulta onkaan. Tarvitaan aina pohjatietoja, jotta jokin asia voidaan julistaa totuudeksi. Ja noiden pohjatietojen kaiveleminen taas herättää epäilyksen, ovatko niidenkään perusteet ja lähteet tarpeeksi pitäviä ja luotettavia. Kun faktantarkastusjuttu julkaistaan, se saa sekin parhaimmillaan/pahimmillaan aikaan erilaista keskustelua puolesta ja vastaan siitä, mikä lopulta on totuus.

Monenlaisia mietteitä totuudesta ja sen tarkastamisen vaikeudesta herätti esimerkiksi tämä Ylen tekemä faktantarkastusjuttu David Attenborough'n uudesta ja kehutusta Elämä planeetallamme -luontodokumentista. Oikeastaan herkullisinta osaa koko verkossa julkaistussa jutussa on sen kommenttiosio.

Ymmärrän hyvin, miksi filosofit eivät näytä olevan erityisemmin kiinnostuneita täydellisen totuuden löytämisestä. Ehkä he ovat - koomikko Groucho Marxin lailla - todenneet tehtävän vähemmän mielenkiintoiseksi.

Avainsanat: Groucho Marx, Donald Trump, David Attenborough, fakta, faktantarkastus, totuus, Elämä planeetallamme, Martti Linna


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini