Avohakkuun puolesta ja sitä vastaan - kansalaisaloite herättää monenlaisia ajatuksia

Lauantai 19.5.2018 klo 18.11

Olen suhteellisen pienen metsätilan omistaja, kuten moni muukin suomalainen. Lisäksi olen käynyt aikanaan metsäalan kouluja. Tuolloin - 1980-luvulla ja 90-luvun alussa - luonnon monimuoitoisuudesta ei puhuttu niin paljon kuin nyt. Ehkä sen säilymistä pidettiin meille annettuna, itsestään selvänä.

Omilla tiluksillani on harjoitettu jo edellisen omistajasukupolven aikana sekä avohakkuuseen perustuvaa metsätaloutta että jatkuvaa kasvatusta, uuden puusukupolven kasvatusta vanhemman alla. Samoja menetelmiä harjoitan edelleen.

Siksi seuraan mielenkiinnolla nyt käytävää keskustelua luontojärjestöjen kansalaisaloitteesta avohakkuiden kieltämisestä Metsähallituksen mailla. Tästä kansalaisadressista kertoo muun muassa Keskisuomalainen 19. toukokuuta hyvin taustoittavalla jutulla.

Kummallakin uudistamismenetelmällä on hyvät ja huonot puolensa. Myönnetään, avohakkuuaukko ei ole järin kaunis ennen kuin siihen saadaan nousemaan uusi taimikko. Toiselta puolen keskustelussa tunnutaan usein unohdettavan, että puu on ihmisen lailla elävä ja kuoleva yksilö. Rapistuminen alkaa useimmiten ennen sataa ikävuotta, kuten ihmiselläkin. Kuolevan vanhan puun puuaineksen lahoaminen tuottaa hiilidioksidipäästöjä.

Lisäksi moni eliölaji vaatii menestyäkseen avoimia kasvupaikkoja, esimerkkinä vaikkapa itsekin arvostamani vadelma. Hiljattain hämmästyin kun kuulin, että taantuvaksi luultu näätäkanta onkin lähtenyt nousuun nuorissa metsissä menestyvien jyrsijäkantojen turvin. Täyspeitteiseen metsätalouteen siirtyminen edellyttäisikin metsäpalojen sallimista ja tuntuvaa lisäämistä keinotekoisesti.

Aion itse jatkaa molempien menetelmien käyttämistä metsissäni. Sinne, minne luonto lahjoittaa hyvää taimiainesta, sitä on ihmisen turha kantaa säkissä. Toiselta puolen, viidellä vuosikymmenellä samoja metsiä kävelleenä olen nähnyt, ettei niitä hyviä luonnontaimia nouse lähellekään kaikilla maaperillä ja kasvupaikoilla.

Lisäksi on muistettava, että metsän kasvatuksen ja hoidon on jatkossakin annettava elantoa monille meistä. Pelottaa ajatus, että jatkuvan kasvatuksen nimissä metsäkuviolla ryhdyttäisiin käymään raskailla korjuukoneilla nykyistä useammin korjaamassa entistä pienempiä puumääriä.

Seurauksena ei voisi olla muuta kuin suurempia korjuukustannuksia, enemmän korjuuvaurioita jääviin puihin ja kasvavia luonnontuhoriskejä. Siinä leikissä tietää jo historian valossa, mikä ja kuka joutuu joustamaan: metsänomistaja ja hänen työlleen saamansa palkka.

Nämä kansalaisaloitteet ja niiden netissä tapahtuva nimien keruu ovat hienoja asioita. Kaipaisin kuitenkin yhtä lisäsaraketta kunkin allekirjoittajan nimen perään: Mistä maallisesta hyvästä kyseinen henkilö on valmis luopumaan, jos aloitteen hyvä asia toteutuu? Saastuttavasta lentomatkailusta etelään? Yksityisautoilusta? Paperin (eli selluloosan) käytöstä?

Olisi hienoa, jos ihminen sitoutuisi nimikirjoituksellaan johonkin tuollaiseen asiaan. Silloin adressit muuttuisivat konkretiaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avohakkuu, jatkuva kasvatus, metsä, metsänkasvatus, metsänuudistaminen, kansalaisaloite, nettiadressi