Taiteen ajanmukaistaminen jälkikäteen on vaarallista

Sunnuntai 24.1.2021 klo 8.00

Yhdysvalloissa on herännyt ajatus poistaa ex-presidentti Donald Trump Yksin kotona -elokuvan lyhyestä kohtauksesta, jossa hän neuvoo elokuvan päähenkilöä kulkemaan oikeaan suuntaan hotellin aulassa.

Vastaavia ajatuksia elokuvien ”muodistamisista” oman aikamme hengen mukaisiksi on kuultu muun muassa #Metoo -kampanjan yhteydessä. Sama pätee myös kuvanveiston puolella: sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa on vaadittu orjakaupasta syytettyjen oman aikansa suurmiesten patsaiden poistamista katukuvasta. Kirjallisuuden puolella on ainakin Ranskassa ehdotettu eräiden sellaisten mieskirjailijoiden teosten vetämistä pois julkisuudessa, joita on syytetty naisten seksuaalisesta ahdistelusta, ja joiden sanotaan kuvanneen näitä tapahtumia kirjoissaan.

Pidän tällaista jälkikäteistä sensurointia vaarallisena. Taide – sekä elokuva, kirjallisuus, musiikki että kaikenlainen kuvataide – on aina paitsi elämysten ja virkistyksen lähde, myös historiallista kuvausta omasta ajastamme ja sen arvoista. Taidetta arvotamme tässä ja nyt. Kun katsomme taiteen tuotoksia kymmenien ja satojen vuosien päästä jälkikäteen, se tarjoaa ihmiskunnalle aikaikkunan tarkastella elämäämme ja sen arvoja suhteessa tuohon toiseen, menneeseen aikaan.

Ehkä joku kiinnostuu kadun varrella seisovasta orjakauppiaan patsaasta ja haluaa ottaa selville, kuka hän oli ja mitä hän teki. Ehkä orjakauppa nousee uudelleen puheenaiheeksi, ja pääsemme sitä kautta keskustelemaan myös nykyaikaisesta ihmisorjakaupasta. Sitäkin nimittäin yhä tapahtuu, monella tasolla ja tavalla. Pahoin pelkään, että niin on myös tulevaisuudessa.

Olen joskus ajatuksissani surrut sitä, ettei Leni Riefenstahlin vaikuttavaa Tahdon riemuvoitto -elokuvaa natsien Nürnbergin puoluekokouksesta vuodelta 1934 ole tietääkseni koskaan esitetty kokonaisuudessaan Suomessa Ylen kanavilla. En elokuvan aiheen ihailijana vaan siksi, että se on lähestulkoon täydellinen kuvaus diktatuurin ja henkilökultin rakentamisesta.

Ehkä Donald Trumpin lyhyt piipahdus elokuvatähtenä tulee palvelemaan samaa tarkoitusta. Joku ottaa selvää siitä kuka hän oli, ja ryhtyy pohtimaan syitä tämän meidän aikamme itsekeskeiselle maailmankuvalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Donald Trump, taiteen arvottaminen, taide, Yksin kotona, Leni Riefenstahl, Tahdon riemuvoitto, #Metoo

Kauneus on kaiken turhan poistamista, sanoi Michelangelo

Perjantai 4.5.2018 klo 9.13

Krookus_Michelangelo_netti.jpg

Nuo sanat on pantu aforismikokoelmissa Michelangelon, italialaisen taiteen yleisneron ja Vatikaanissa sijaitsevan Sikstuksen kappelin freskojen maalaajan suuhun. Aforismit ovat tiivistyksiä elämästä, joskus ne osuvat hyvin kohdalleen. Miten lie Michelangelon sanojen laita?

Taiteessa maalari, kuvaaja, kirjoittaja, näyttelijä ja kuka tahansa muu tekijä voi tosiaan karsia teostaan niin kauan, että siitä jää jäljelle vain sen kantava, paljas runko. On teoksen kokijan asia päättää, onko lopputulos kaunis vai ei.

Useimmiten kysymyksessä on ainutkertainen kokemus kauneudesta. Ihmisen kauneuskäsitys tapaa muuttua ajan kuluessa. Aika taitaakin suureena puuttua tuosta lausahduksesta kokonaan: siinä eletään hetkessä.

Toinen asia on myös se, arvotammeko aina samoja asioita kauniiksi. Kauneuden arvottaminen on kuin vanhan romuläjän perkaamista: tuo esine joutaa pois, mutta tuolle saattaisi vielä olla käyttöä. Mistäpä sen tietää, millaista kauneutta me jo huomenna tarvitsisimme?

Johtopäätökset: taiteessa Michelangelon aforismi toimii joten kuten, oikeassa elämässä ei. Ei ihme, että taide ja kauneus puhuttavat. Jokainen kokee kummankin asian ainutkertaisesti, omalta kohdaltaan.

Ja se on hyvä niin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Michelangelo, aforismi, Kauneus on kaiken turhan poistamista, taidekokemus, kirjailijan työ

Hukkuneita pakolaisia todellisuudessa ja rumia kuolemia virtuaalimaailmassa

Maanantai 7.9.2015 klo 8.50

En halua enää nähdä niitä. En halua katsoa. Olen turtunut.

Tämän kaltaiset kuvat Välimereen hukkuneista pakolaisista ovat peittäneet verkkokalvomme nyt monena viikkona ja kuukautena peräkkäin. Jossakin vaiheessa ihmisen vastaanottamiskyky lakkaa. Aivot eivät enää reagoi.

Sama pätee vielä julmemmissakin olosuhteissa: lukemissani keskitysleirikuvauksissa natsi-Saksan ajalta henkiinjääneet kertovat, että ympärillään oleviin ruumiisiin ja kuoleviin tottui.

Meille kuvat kuolleista pakolaisista saapuvat vain värikkäinä kuvina lehtien sivuilla ja netissä. Ehkä osa kuvia valitsevista toimittajistakin on jo turtunut: yhä useammin vainajaa ei enää näytetä kokonaan. Hänet peitetään, kuten tuo kuvan pikkuinen poika. Tykitys ei enää toimi.

Samaan aikaan väkivalta on käyttömoottori sille viihteelle, jota ahmimme kirjoina, elokuvina, näytelminä ja muuna taiteena antamaan tunne-elämyksiä itsellemme. Sen väkivallan me hyväksymme. Sitä jopa odotamme. Itsekin käytän kuolemaa ja väkivaltaa kirjoissani moottorina, jolla yritän saada elämästä esille isoja kysymyksiä.

Kuolema on lopulta aika yksinäinen juttu. Sen jokainen kokee henkilökohtaisesti. Jos ei muuten, niin lopulta kukin meistä omalta kohdaltaan. Antaako se jotenkin sille lisää merkitystä tai arvokkuutta, jos miljoonat näkevät sen kuvana?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuolema, taide, pakolaiset, kirjallisuus, kirjailijan työ

Medianlukutaidottomat pysyvät kärryillä

Perjantai 5.3.2010 klo 6.33

Tänään (5.3.) Hesarin kulttuurisivuilla alkoi juttusarja siitä, miten eri taiteenalojen markkinointi yrittää vaikuttaa toimittajiin ja heidän kirjoittamiinsa juttuihin. Onnittelut mielenkiintoisesta aihevalinnasta!

Ensimmäisenä oli ruotimisen alle päässyt elokuvateollisuus ja se, kuinka promootiokoneisto lennättää myös suomalaistoimittajia haastattelemaan lontoolaishotellin sohvalla raukeana lepäilevää tähtinäyttelijää.

Niitä juttuja ns. naisten- ja perhelehdet ovatkin täynnä: muovisia ihmisen kuvia, joiden perusteella voisi luulla staran avautuneen juuri sille toimittajalle ja lehdelle, vaikka kysymyksessä onkin ollut joukkotapahtuma.

Luulisin, että suurin osa lukijoista on oppinut jo näkemään tuon lävitse, ja lukee jutut koska haluaakin lukea sellaisia. Kaikki ei kuitenkaan ole kulttuurimarkkinoinnin saralla niin näkyvää.

Koulussa opetetaan lapsille nykyisin jonkin verran medianlukutaitoja. Mitenkähän käy niille, jotka eivät niitä opi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mediataidot, taidekritiikki, markkinointi