Nykyhetki muodostuu historiasta ja tulevaisuudesta, ja se on sen pahin ongelma

Torstai 10.3.2022 klo 8.49

Historiaa on kutsuttu muun muassa ihmisten menneisyyttä tutkivaksi tieteeksi, tai tarinoiksi menneistä ajoista. Tulevaisuuden tutkiminen taas yrittää ymmärtää ja ennustaa sitä aikaa, jota kohti olemme menossa.

Ensin kaksi vuotta maailmanlaajuista pandemiaa, ja nyttemmin Ukrainan sota ovat järkyttäneet pahasti kuvaamme ajasta jota tällä hetkellä, tässä ja nyt ihmiskunnan nykyisenä sukupolvena elämme. On asiassa hyviäkin puolia: kaikki-tänne-heti-mulle-nyt -tyyppiset ilmaisut ovat (ainakin julkisuudessa) merkittävästi vähentyneet. Ehkä on huomattu, että asiat ovat silloin hyvin, kun saan käydä illalla nukkumaan pelotta, vatsa täynnä ja edes jollakin lailla terveenä.

Nykyhetki rakentuu aina menneen ajan, menneiden sukupolvien työn varaan. Silloin tehtiin suurin osa niistä keksinnöistä, joiden varaan rakentuu ihmiskunnan hyvinvointi. Keksittiin hyviä asioita, kuten erilaisten maanviljelytapojen kehittäminen. Tehtiin huonoja asioita, kuten laajojen maa-alueiden pilaaminen elämiskelvottomiksi erilaisilla myrkyillä. Meillä on ainakin hämärä käsitys siitä miten elämä maapallolla, ihmiskunta ja oma kansakunta ovat ehkä saaneet alkunsa.

Kun katsomme tulevaisuuteen, yritämme toiminnan eri tasoilla miettiä, millainen se tulee olemaan. Teemme suunnitelmia, varaudumme, ennakoimme. Niin yksittäisten ihmisten, kansakuntien kuin koko maailman tasolla. Se kuva on osin kuvitelmaa, osin se rakentuu nykyhetken ja osin historian tuntemuksemme varaan.

Nykyhetki on historian ja tulevaisuuden välissä pirullinen ajanjakso. Ei se ihme ole, että siinä eläminen ahdistaa niin monia. Historiaa kun voi tulkita niin monin eri tavoin. Sieltä voi haikailla menneitä, monesti kuviteltuja ”hyviä” tai suuruuden aikoja. Sieltä voi kaivaa tehtyjä, tai ainakin kuviteltuja vääryyksiä oman toimintansa polttoaineeksi nykyhetkessä tai tulevaisuudessa. Ja tulevaisuudenkin voi ajatella niin monella eri tavalla.

Pahimmillaan tuloksena on katastrofi. Niin kuin tällä hetkellä Ukrainassa.

Pentti Linkolan 90-luvun ajatuksin uudelle vuosikymmenelle

Sunnuntai 3.1.2021 klo 13.53

”Tässä kirjassa lomittuvat kaksi rataa, yleinen ja yksityinen. Toisaalta se kuvaa havainnoitsijan silmin maailman menoa, todellisuuden kulkua, tarkastelee ihmistä ja luontoa. Toisaalta siinä on kirjoittajan omakohtaisia äänenpainoja ja omaelämänkerrallista ainesta. Muunlaista käsittelytapaa en ymmärrä mahdolliseksi, sillä maailman kauhu ja maailman menossa mukana pyristelevän yksilön kauhu kietoutuvat toisiinsa.”

Noin aloittaa kirjansa Johdatus 1990-luvun ajatteluun (WSOY 1989) alkusanat vuonna 1932 syntynyt, ja viime vuoden huhtikuussa kuollut kirjailija, ympäristöfilosofi ja yhteiskuntakriitikko Pentti Linkola.

Luin kirjan heti tuoreeltaan kolme vuosikymmentä sitten, silloisena nuorena miehenä. Linkolan suora retoriikka puraisi ja kovaa. Otin teoksen työn alle uudelleen tänä jouluna, nähdäkseni olisiko sen pääteeseistä enää eläjiksi alkavalle 2020-luvulle.

Valittaen on todettava, etteivät asiat ole mihinkään muuttuneet. Meitä ihmisiä on tällä pallolla liikaa, me kulutamme liikaa ja saastutamme liikaa. Linkola sanoo sen suoraan, mutta edes näennäisesti demokraattisin menetelmin valitulle vallanpitäjälle samojen asioiden toteaminen ääneen olisi poliittinen itsemurha.

Siksi me keskustelemme ja kiistelemme hiilinieluista, sähköautoista ja niin sanotusti päästövapaista uusista energiamuodoista. Totuus on liian ruma asia sanottavaksi ääneen.

Nuo Linkolan aikoinaan käyttämät avainsanat toimivat edelleen kirjailijaksi kutsutun Homo sapiensin ohjenuorana. Vain suodattamalla maailman isoja ja pieniä asioita omien äänenpainojensa ja kokemuksiensa kautta on mahdollista kirjoittaa jotakin, joka voi koskettaa muitakin ihmisiä.

Kirja-agentit muuttavat kirjamarkkinoita

Keskiviikko 18.5.2011 klo 10.21

Sattui silmiin amerikkalaisen, menestyksekkään kirja-agentin Andrew Wylien haastattelu Harvard Magazinessa. Linkki löytyy tästä.

Wylie on tehnyt monet asiat toisin kuin suurten kustantamoiden markkinointiosastot. Hän korostaa kustantamon "backlistin", eli kirjailijoiden entisen tuotannon merkitystä suhteessa "frontlistiin", eli kunkin sesongin uutuuskirjasatoon.

Toisaalta Wylie uskoo myös pienten kirjakauppojen ja verkkokirjakaupan tulevaisuuteen, ja ennustaa ketjuuntuneiden kirjakauppojen toiminnan taantuvan. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa kirjakauppaketjut päättävät hyvin pitkälle sen, mitä kirjoja pidetään esillä.

Wyliellä on monia hyviä ajatuksia ennen kaikkea tekijänoikeuksien tärkeydestä. Siksi tuntuukin käsittämättömältä, että Suomessa näiden aineettomien oikeuksien arvoa ei vielä täysin ymmärretä, saati arvosteta. Kirjailija, joka pystyy tuottamaan 40 vuoden aikana monta tärkeää teosta, voi olla sekä kulttuurisesti että taloudellisesti yhteiskunnalle aivan yhtä tärkeä voimavara kuin sen yhden suuren bestsellerin kirjoittaja.

Onko maailmaa enää ilman sanomalehtiä?

Torstai 14.5.2009 klo 6.45

Tämän aamun (14.5.) Hesarissa oli kulttuurituottaja Marjaana Mykkäsen mielenkiintoinen mielipidekirjoitus median muuttumisesta painetusta sähköiseksi.

Mykkäsen mukaan Yhdysvalloissa moni taloudellisisissa vaikeuksissa painiskeleva sanomalehti on jo joutunut lopettamaan toimintansa. Lännen ihmemaassa on kaupunkeja, joissa ei ilmesty enää ainoatakaan sanomalehteä.

Asiaan on siellä myös havahduttu. On alettu miettimään sitä, tarvittaisiinko lääkkeeksi panostusta julkiseen yleisradiotoimintaan. Mallimaaksi on nimetty mm. Suomi.

Yleisradion roolista keskustellaan Suomessa nyt paljon. Rahoittaja määrää tavalla tai toisella sen, millaista aineistoa media tuottaa. Sanomalehti julkaisee sitä, mitä se luulee lukijoidensa lukevan. Yleisradio julkaisee siis samalla logiikalla sitä, mitä rahoittajat, eli valtiovalta haluaa kansalaisten lukevan, näkevän ja kuulevan.

Useat tekijänoikeusjärjestöt olivat eilen mukana Sanomatalon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa Sanoma Newsin avustajapolitiikkaa vastaan. Oli jännä huomata, että Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ei vastannut mielenosoittajille konsernin sanomalehtien sivuilla.

Ei, hän teki sen sähköisessä blogissaan.